Vuoden 1918 murhat eivät vanhene

Uutiset Suomesta ja muualta maailmasta

Re: Vuoden 1918 murhat eivät vanhene

ViestiKirjoittaja Sabbath » 09.09.2019 07:36

Justin Case kirjoitti:Venäjän häviön varmistuessa 1917-1918 vuoden vaihteessa ja Brest-Litovskin neuvottelujen aikana bolsevikit tiesivät punaisen Pietarin olevan tulilinjalla saksalaisten vallattua Viron ja edettyä Narvaan.

Venäjän joukkojen oli poistuttava Suomesta. Tämä olisi jättänyt puolustuksellisen vakuumin Suomen etelärannikolle.

Yllyttämällä kaikin keinoin punakaarteja kapinaan mm Rahjan veljesten avulla, saatiin proxy-armeija Suomeen Pietarin bolsevikkien Kannaksen puoleista sivustaa tukemaan.

Saksan ja bolsevikkien rauhan tullessa voimaan Saksa ehdoin maaliskuun alussa jäivät Suomen punakaartit heitteille. Saksalaisten maihinnousut
Hankoon ja Loviisaan sekä Tampereen tappio sysäsi joukkopaon itään alkaneeksi. Punaisten johto pakeni Pietariin ja eleli hotelleissa Suomen Pankista vietyjen valuuttojen turvin.

Ainoa tuki, mitä nyt saatiin, tuli Saksasta ja Ruotsista.

Suomen työväki ei tätä punaisten johdon temppua oikein sulattanut ja se näkyi vuoden 1939-1940 talvisodan vastarinnassa.

Linkki viimeiseen lauseeseen?
Sabbath
 
Viestit: 325
Liittynyt: 23.01.2019 17:07

Re: Vuoden 1918 murhat eivät vanhene

ViestiKirjoittaja Sergei » 09.09.2019 09:06

"Nyt Volasen mukaan kuitenkin muistovuosia vietettiin ”aika paljon vallankumouksen surujuhlina”.

– Julkisuus oli lähinnä vankien muistelua. Ei millään tullut esille se, että kyse oli bolsevistisesta vallankumouksesta, joka olisi yhdistänyt meidät Venäjään, Risto Volanen ihmetteli.

Julkisuudessa olleissa luonnehdinnoissa valkoisia sanottiin Volasen mukaan ties miksi, mutta todellisuudessa valkoiset hänen mukaansa olivat ”demokraattisen hallituksen joukkoja, jotka torjuivat vallankumouksen”."

https://www.verkkouutiset.fi/miksi-vuot ... rujuhlina/

Samaa ihmettelen minäkin.
Sergei
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 1535
Liittynyt: 12.07.2019 12:27

Re: Vuoden 1918 murhat eivät vanhene

ViestiKirjoittaja Justin Case » 09.09.2019 11:36

Markku Salomaa kokoaa Punaupseerit –teoksessaan (1992) Neuvostoliiton Suomen suunnan sotasuunnitelmat:

- Keväällä 1925 Juho Tuomainen on kuvannut yhdistettyä kapina- ja sotasunnitelmaa seuraavasti, viitaten samalla Viron kapinayrityksen esikuvaan (joulukuussa 1924): ”…on tarkoituksena saada Suomen työväki vaikkapa vaan tunniksi anastamaan hallitusvalta käsiinsä, jolloin samalla radiolla olisi ilmoitettava kaikkiin maihin, että työväki oli Suomeen perustanut neuvostovallan. …vallankumousyrityksen hetki järjestettäisiin Neuvosto-Venäjän taholta, joka pitäisi laivastonsa sopivassa paikassa valmiina lähellä Suomen aluevesiä ja samoin sotaväkensä valmiina, että tunnin kuluessa ehtisivät rajan yli kapinallisille työläisille avuksi kukistamaan Suomen porvarillista valtaa”. Tuomaisen tarina ei ollut ainoa laatuaan.


http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... -talvisota

Mikä taho voisi olla tämän päivä "vain tunniksi" vallankaappaaja?
Justin Case
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 35997
Liittynyt: 09.12.2015 19:30

Edellinen

Paluu Uutiskeskustelu



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa