Ilmastoaktivistien purjehdus Arktiselle alueelle

Uutiset Suomesta ja muualta maailmasta

Ilmastoaktivistien purjehdus Arktiselle alueelle

ViestiKirjoittaja jorma » 06.09.2019 16:54

Ilmastoaktivistien purjehdus Arktiselle alueelle sai nolon lopun – pelastetaan jäistä

Ruotsalaiset aktivistit lähtivät purjehdukselle kohti Arktista aluetta osoittaakseen ilmastonlämpenemisen ja kuvatakseen dokumenttielokuvan. Todellisuus ei ollut odotusten mukainen ja alus pysähtyi jäiden keskelle.

Ruotsalainen M/S Malmö, mukanaan ilmastoaktivisteja, on jäänyt merijään ympäröimäksi Svalbardissa ja alus on hädässä. Asiasta uutisoi norjalainen Nordlys-sanomalehti ja kysyy, että ”ovatko he kenties lukeneet mediasta, että alue olisi vapaa jäistä?”

Ilmastouskovaiset todella näyttävät kuvittelevan, että Arktisen alueen jääpeite olisi ”mennyttä”, ja tämä aiheuttaisi vedenpaisumuksen. Mutta todellisuudessa mittaukset eivät tue väittämää ja aktivistit ovat saaneet kokea tämän omakohtaisesti heidän laivansa jäätyä jäiden puristuksiin.

M/S Malmö lähti matkalleen ”ilmastomarssin” hengessä ja heidän tavoitteena oli seurata Pohjoisnavan tutkimusmatkailija Ludolf Schjelderupin matkaa 88 vuotta sitten. Odotettuaan sulaneita jäävuoria ja mannerjäätä, he ovat jäätyneellä merellä ja laiva on pysähtynyt.

https://mvlehti.net/2019/09/06/ilmastoa ... an-jaista/
jorma
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 11491
Liittynyt: 20.04.2018 20:17

Paluu Uutiskeskustelu



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Sabbath ja 1 vierailijaa