Turhan päiväistä turinaa

{ ͡• ͜ʖ ͡•}

Turhan päiväistä turinaa

ViestiKirjoittaja palvelut1 » 05.07.2016 11:55

2. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
3. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
4. Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.
5. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.
6. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.
7. Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.
8. Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.
9. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
10. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
11. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.
palvelut1
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Re: Turhan päiväistä turinaa

ViestiKirjoittaja O.W. Oscarsson » 05.07.2016 13:27

Kaikki turha on niin ihanaa. :kahvi:
O.W. Oscarsson
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Kaksi näkökulmaa

ViestiKirjoittaja O.W. Oscarsson » 05.07.2016 14:07

Kaikkialla on niin paljon kukkia ja niin ihanaa, totesi kimalainen.
Ja kaikialla on vain paskaa, sanoi raatokärpänen.
Eli näemme sen mitä haluamme.
O.W. Oscarsson
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Voi ei olenko tulossa hulluksi

ViestiKirjoittaja O.W. Oscarsson » 07.07.2016 14:20

Miksi näen vain koiria! Vaikka en halua. Joka puolella koiria. Kun avaan lehden näen niitä, kun avaan FB-stä jonkin ryhmäsivun niin näen koiria.
Kun avaan television näen huume -ja polisiikoiria. Kun surfaan puhelimellani näen koiria. Eilenkin jonkun joka voitti tottelevaisuuden MM-kilvan. Kun katson ikkunasta niin näen jonkun kusettavan koiraansa postilaatikkomme jalkaan.
Kun lähden kauppaan on tienvieret täynnä torttua väkertäviä koiria. Mikä voisi pelastaa minut koirilta. :crazy:
O.W. Oscarsson
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Re: Turhan päiväistä turinaa

ViestiKirjoittaja palvelut1 » 07.07.2016 15:57

koska

Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
palvelut1
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Re: Voi ei olenko tulossa hulluksi

ViestiKirjoittaja N.. » 12.07.2016 07:58

O.W. Oscarsson kirjoitti:Miksi näen vain koiria! Vaikka en halua. Joka puolella koiria. Kun avaan lehden näen niitä, kun avaan FB-stä jonkin ryhmäsivun niin näen koiria.
Kun avaan television näen huume -ja polisiikoiria. Kun surfaan puhelimellani näen koiria. Eilenkin jonkun joka voitti tottelevaisuuden MM-kilvan. Kun katson ikkunasta niin näen jonkun kusettavan koiraansa postilaatikkomme jalkaan.
Kun lähden kauppaan on tienvieret täynnä torttua väkertäviä koiria. Mikä voisi pelastaa minut koirilta. :crazy:





Tuli Teposta ja sen koirista mieleen...
Enkä siis vinoile....Jarla vinoilee.
;)
http://www.hs.fi/fingerpori/s1306019721464
N..
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Re: Turhan päiväistä turinaa

ViestiKirjoittaja Veli Pontikka » 12.07.2016 17:34

Katoppa kokonainen uusi osio pölöhtänyt jostain ilmoille, miten en ole tätä huomannut. Voiko dementia iskeä ennakoivasti silmiin, eli niinkuin unohtaa näkemänsä ennen kuin on mitään edes nähnyt.
IL Refugee ja se porsas, jonka susi söi.
Avatar
Veli Pontikka
Kauhee Apina!
Kauhee Apina!
 
Viestit: 8080
Liittynyt: 09.12.2015 23:10
Paikkakunta: Erikoisosasto

Re: Turhan päiväistä turinaa

ViestiKirjoittaja O.W. Oscarsson » 13.07.2016 10:18

Veli Pontikka kirjoitti:Katoppa kokonainen uusi osio pölöhtänyt jostain ilmoille, miten en ole tätä huomannut. Voiko dementia iskeä ennakoivasti silmiin, eli niinkuin unohtaa näkemänsä ennen kuin on mitään edes nähnyt.


Suattaapi olla joku uusi diaknosoimaton mielitautitila.Paranee osallistumalla ja höpötyksellä.
O.W. Oscarsson
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Kevyen liikenteen säännöt

ViestiKirjoittaja O.W. Oscarsson » 13.07.2016 15:54

Iankaikkinen harmituksen ja ihmetyksen aihe on kevyen liikenteen säännöt, eli jalankulkija voi käyttää kumpaa puolta tahansa!
Tämä aiheuttaa häsläystä vilkkailla väylillä.Kun vastaan kävelee joku joka ei hievahdakaan vaan tulee vastaan kuin tankki, on väistettävä. Se taas aiheuttaa vaaratilanteen jos polkupyöräilijä on ajamassa keskeltä. Olisi todella selkeää jos oikenpuoleinen liikenne olisi voimassa. Itse käytän vain oikeaa puolta ja se on mielestäni se järkevä tapa. Vasemman reunan sääntöhän koskee mielestäni vain maantiellä kävelijää.Suomalaisella juntilla se on vaikeaa yksinkertainenkin asia toteuttaa joustavasti.
O.W. Oscarsson
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 

Re: Kevyen liikenteen säännöt

ViestiKirjoittaja palvelut1 » 23.07.2017 23:38

O.W. Oscarsson kirjoitti:Iankaikkinen harmituksen ja ihmetyksen aihe on kevyen liikenteen säännöt, eli jalankulkija voi käyttää kumpaa puolta tahansa!
Tämä aiheuttaa häsläystä vilkkailla väylillä.Kun vastaan kävelee joku joka ei hievahdakaan vaan tulee vastaan kuin tankki, on väistettävä. Se taas aiheuttaa vaaratilanteen jos polkupyöräilijä on ajamassa keskeltä. Olisi todella selkeää jos oikenpuoleinen liikenne olisi voimassa. Itse käytän vain oikeaa puolta ja se on mielestäni se järkevä tapa. Vasemman reunan sääntöhän koskee mielestäni vain maantiellä kävelijää.Suomalaisella juntilla se on vaikeaa yksinkertainenkin asia toteuttaa joustavasti.


tähänkin tarvitaan laki jotta kaikkinaiset vajakit osaavat liikkua oikeaa puolta :smoke4:
palvelut1
VIERAILIJA
VIERAILIJA
 


Paluu Niitänäitä ja jonninjoutavaa jupinaa.



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa