Neanooran & Konservativen chat

Tänne saa avata vain yhden ketjun per nimimerkki.

Terveiset täältä lämpimästä yöstä

ViestiKirjoittaja Konservative » 20.09.2018 06:12

Neanoora kirjoitti:

Hei Konservatiivi tänne syksyisen illan chattiimme! :hymis:

Ei me anneta syysfiiliksille periksi, vaikka äänestä päätellen ulukona on taasen vesisade, muttei sentään tuule kovasti.

Ole hyvä vaan! Mukava, jos tunnet että parantavat ajatukseni ovat auttaneet sua parantumisessa. :) Se on hyvä, ettei sinulla ole enää kuumetta. :peukkuylös:
Kiitos sinulle itsellesikin lähettämistäsi parantavista ajatuksistasi tänne minulle :!: Kyllä ne ovat auttaneet mua. :hymis: Kerron joskus tarkemmin...

Koko tämän päivänkin on korvissani tinnittänyt, ja mua hieman huvitti (hirtehisesti), kun toisessa korvassa kuului yöllä korkeaa, toisessa matalaa ääntä. :think: Mä käyn vielä uusissa kokeissa ja tutkimuksissa, jotta voijaan sulkea pois olettamukset siitä, että se johtuisiko asuinympäristön "melusaasteesta".

Kyllä mä ruukaan vaihtaa matot ja verhotkin keväällä ja syksyllä, muutamiin ikkunoihin jouluksi jouluverhotkin.
Varastotilani ulukona ovat meleko pienet, joten osa mattoista on sängyn alla makkarissani, kun muualle ne eivät mahdu.

Saas nähdä, että tuleeko siitä mun loppuviikolle suunnittelemastani mattojen pesusta mittään, jos sateet jatkuvat.
Onneksi mulla on puhtaita vaihtomattoja tarpeeksi. Nuot kotijoukkoni tekevät mattopyykkiä silloin tällöin sattuvilla "vahingoillaan".
Painepesurilla mä pesen mattoni nykyään, aikaisemmin vein ne mökkirantaan, missä pesin harjalla ja nautin samalla auringosta ja merivedestä.
Mäntysuopa se on matonpesussa ehdottomasti ainoa oikea pesuaine, joka jättää mattoihin raikkaan puhtaan tuoksun. :)

Olet oikeassa siinä, ettei meijän kannata raatailla täällä politiikasta. Mulla vaan eilen hieman "kiehahti", kun mä huomasin, että eräs vanha kokenut ja maaseudun sekä pohjoisen alueen asioita aina ajanut isänmaallinen poliitikko oli jälleen kerran asiattoman ja aiheettomankin irvailun kohteena
rumalla tavalla. :x Mutta minkäs hälle... tai niille tietyille täällä voin. :( Skeidat tuli vaan niskaani keväälläkin.

Kiitokset sinulle hyvästä aamiaiskattauksestasi! :thumbup: Kuuma kahavi ja mustaviinimarjamehu ja kaikki muutkin tarjoilemasi ruuat maistuivat oikein hyviltä.
Eihän meijän tarvitse kilpailla tarjoiluissa eikä missään muissakaan asioissa. Lämpimät ajatukset ja muistaminen ovat mielestäni kaikkein tärkeintä... Kuva

Myöhäisestä ajankohdasta johtuen mä tarjoilen sinulle yö/aamuaterian. Päällystettyjä voileipiä ja kahavia, höyryävää teetä ja/tai kuumaa marjamehua.
Sekä juustocroissantteja ja omenapiirakkaa kermavaahdolla, jonka mukaan mä sekoitin lämpimiä ajatuksiani, ole hyvä. :hymis:

Image Image Image Image Image

Hyvää vointia sinulle yöhösi sinne jonnekkin, ja tule tervehtimään mua tänne, kun voinniltasi jaksat tulla, toivoo lämpimin terveisin ystäväsi. Kuva[/quote]

Hei Nea chattiimme :)

Hyvä jos parantavat ajatukset tavoittavat ja uskon että sinun ajatukset tavoittavat minutkin. :)
Huomasin että monet aloittavat syksynsä jo elokuussa ja joulutohinat lokakuussa (en tarkoita sinun verhojen vaihtoa tms.) vaan kaupallista höpinää ja kysyin itseltäni miksi aloittaisin koska lämmintä ja valoisuutta on riittänyt tänne asti ja haluan nauttia niin kauan kuin mahdollista. Pimeydestä ja kylmyydestä saadaan kärsiä melkein puoli vuotta ja se on pitkä aika. Nautitaan pikkuasioistakin Nea. :thumbup:

Toivottavasti mattojen pesusta tulee jotain ja toivon että ilmatkin suosisivat sinua. :)

Tarkoitin vähän sitäkin että politikoin aikaisemmin paljon ketjuissamme ja ei mitään politikointia vastaan tietenkään täälläkään, mutta suurin osa kirjoituksistani alkoi olemaan politiikkaa, niin ajattelin siksi jättää vähemmälle ja keskityin meihin.
Millään keväisillä tapahtumilla ei ole mitään vaikutusta halukkuuteeni puhua.
Politiikka takaisin politiikkaan ja vähemmän keskinäisiä henkilökemioita äänestäjän ja poliitikon välille sekä leimaamisia, asiakysymykset ratkaisevat kun äänestän ei henkilö. Uskon että sinäkin olet samaa mieltä? :thumbup:

Kiitos Nea virtualiateriasta ja herkullisista kuvista, erikoiskiitos lämpimistä ajatuksistasi mukana. :)
En jaksanut mennä kauppaan kun en ole kunnossa ja syön mitä löydän. :|
Minulla on tarjota kuuma kahvi ja sekoitan taas ison lusikan lämpimiä ajatuksiani mukaan ja kermaa ja sokeriakin jos haluaa. Kanelia mukaan jos haluat. :)
Vietetään mukava aamutuokio kahvipöydässäsi hyvää musiikkia kuunnellessa ja lauletaan kappaletta jonka linkitit ja joka minullekin tuttu. :)

Tule Nea tännekin tervehtimään toivoo ystäväsi aamuusi lämpimin ajatuksin ja nähdään täälläkin. :) :) :)
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Iltaviesti

ViestiKirjoittaja Konservative » 20.09.2018 21:06

Hei Nea chattiimme :)

Terveiset sinulle kiireen keskeltä ja hieman aikaisemmin kuin tavallisesti.
Joudun lähettämään viestejä sinulle hieman epätavallisina aikoina ehkä päivän tai pari, mutta toivon että voin palata normaaliin viestiarkeemme pian. Toivottavasti sinulla ollut hyvä päivä, itse en ole vielä terve ja vähän lämpöä aikaisemmin, mutta eiköhän tämä tästä. :| :)

Tule Nea taas tänne tervehtimään ja hyvää iltaa sinulle ja kaikille kotieläimillekin toivoo ystäväsi lämpimin ajatuksin. :) :) :)
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Re: Iltaviesti

ViestiKirjoittaja Neanoora » 21.09.2018 01:55

Konservative kirjoitti:Hei Nea chattiimme :)

Terveiset sinulle kiireen keskeltä ja hieman aikaisemmin kuin tavallisesti.
Joudun lähettämään viestejä sinulle hieman epätavallisina aikoina ehkä päivän tai pari, mutta toivon että voin palata normaaliin viestiarkeemme pian. Toivottavasti sinulla ollut hyvä päivä, itse en ole vielä terve ja vähän lämpöä aikaisemmin, mutta eiköhän tämä tästä. :| :)

Tule Nea taas tänne tervehtimään ja hyvää iltaa sinulle ja kaikille kotieläimillekin toivoo ystäväsi lämpimin ajatuksin. :) :) :)

Hei Konservatiivi tänne chattiimme! :hymis:

Kiitoksia sinulle iltaterveisistäsi mulle ja kotieläimillenikin! :thumbup:

Mä voisin sanoa, että oon tavallista myöhemmin kirjoittamassa tänne, johtuen mm. illan kotitöistäni ja muutamista yhteydenotoista sukulaisteni taholta.
Täällä on myrskynnyt lähes koko päivän ja illallakin, joten täytyi laittaa pihaa siihen kuntoon, etteivät kukka-amppelit tai muut irtonaiset lennä ikkunaan.
Samoin se on mullakin, että viikonlopun alkaessa mä pääsen normaaliin viestiarkeen. Ehkä pesen lauantaina mattoja... tai siirrän homman ensi kesään.
Pestävät matot ovat pieniä, joita voin tarvitessa pestä ison kylppärini lattiallakin. :think:

Kiitos kysymästä, tinnitus on ollut koko päivän vaimeampana, mutta pihahommissa mä väsähdin kyllä aikalailla. Viime syksynä jaksoin paljon parreemmin.
Niinhän sitä sanotaan, että "yksi vuosi lapsen kasvattaa ja vanhan vanhentaa", mutta enhän mä ole vielä niin kovin vanaha... :rolleyes:

Mä annan neuvoksi sinulle, että tekisit siellä sairaana ollessasi vain kaikkein välttämättömimmät työsi, jotta et rasitu liikaa, mikä hidastaa paranemista. :|
(Tiijän kyllä, että helppohan mun on täältä neuvoa...)

Vastaan alkavana päivänä aikaisemmin ja tarkemmin aiempaan pitempään viestiisi.

Kiitokset sinulle tarjoilemastasi aamiaisesta, ja kuuman kermakahavin mukaan sekoittamistasi lämpimistä ajatuksistasi erityiskiitokseni sinulle...Kuva

Sinulle on tarjolla aamiaiskattaus: Kaurapuuroa voisilmällä, täytettyä sämpylää, keitetty kananmuna, tuoremehua sekä marjarahkaa jälkkäriksi.
Aamuteen tai -kahavin kanssa on mustikkamuffinsseja ja pieniä lettuja mansikkahillolla, ole hyvä. :hymis: Tarjoilun mukana lämpöisiä ajatuksiani...

Image Image Image Image

Hyvää yötä ja kauniita, parantavia unia sinulle :!: Tule kirjoittamaan kuulumisia, kun kerkiät, toivoo ystäväsi hoitavin ajatuksin ja lämpimin terveisin.Kuva
Avatar
Neanoora
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7563
Liittynyt: 08.01.2016 14:26

Re: Terveiset täältä lämpimästä yöstä

ViestiKirjoittaja Neanoora » 21.09.2018 22:00

Konservative kirjoitti:

Hei Nea chattiimme :)

Hyvä jos parantavat ajatukset tavoittavat ja uskon että sinun ajatukset tavoittavat minutkin. :)
Huomasin että monet aloittavat syksynsä jo elokuussa ja joulutohinat lokakuussa (en tarkoita sinun verhojen vaihtoa tms.) vaan kaupallista höpinää ja kysyin itseltäni miksi aloittaisin koska lämmintä ja valoisuutta on riittänyt tänne asti ja haluan nauttia niin kauan kuin mahdollista. Pimeydestä ja kylmyydestä saadaan kärsiä melkein puoli vuotta ja se on pitkä aika. Nautitaan pikkuasioistakin Nea. :thumbup:

Toivottavasti mattojen pesusta tulee jotain ja toivon että ilmatkin suosisivat sinua. :)

Tarkoitin vähän sitäkin että politikoin aikaisemmin paljon ketjuissamme ja ei mitään politikointia vastaan tietenkään täälläkään, mutta suurin osa kirjoituksistani alkoi olemaan politiikkaa, niin ajattelin siksi jättää vähemmälle ja keskityin meihin.
Millään keväisillä tapahtumilla ei ole mitään vaikutusta halukkuuteeni puhua.
Politiikka takaisin politiikkaan ja vähemmän keskinäisiä henkilökemioita äänestäjän ja poliitikon välille sekä leimaamisia, asiakysymykset ratkaisevat kun äänestän ei henkilö. Uskon että sinäkin olet samaa mieltä? :thumbup:

Kiitos Nea virtualiateriasta ja herkullisista kuvista, erikoiskiitos lämpimistä ajatuksistasi mukana. :)
En jaksanut mennä kauppaan kun en ole kunnossa ja syön mitä löydän. :|
Minulla on tarjota kuuma kahvi ja sekoitan taas ison lusikan lämpimiä ajatuksiani mukaan ja kermaa ja sokeriakin jos haluaa. Kanelia mukaan jos haluat. :)
Vietetään mukava aamutuokio kahvipöydässäsi hyvää musiikkia kuunnellessa ja lauletaan kappaletta jonka linkitit ja joka minullekin tuttu. :)

Tule Nea tännekin tervehtimään toivoo ystäväsi aamuusi lämpimin ajatuksin ja nähdään täälläkin. :) :) :)

Hei Konservatiivi tänne syyskuun chattiimme! :hymis:

Se on kyllä niin totta, että jotkut ovat liikaakin ns. "hyvissäajoin-ihimisiä". Sellaistakin mä oon kuullut, että joillekkin kesä päättyy jo juhannukseen. :roll:
Ehkä ne samat ihimiset aattelevat syksyn alakavan jo elokuussa iltojen pimetessä. Viimeistään lokakuussa on sitten alettava valmistautua joulun viettoon.
Varmaan siinä on kysymyksessä enämpi tai vähempi kaupallisuuskin, kun käytetään aikaa ja energiaa etukäteen valmistautumiseen tulevaan, ja kaupoissa ramppaamiseen. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", oon kuullut joittenkin perustelevan niitä etukäteen-tohinoitaan jouluksi.
Ei ole tietenkään hyvä jättää mittään viimetippaankaan (no mä itse usein jätän...), mutta kohtuus kaikessa. Varsinkin joulujutut aloitetaan liian aikaisin.

Huomiseksi suunnittelemani mattojen pesu ainaskin ulukona taitaa jäädä tuonnemmaksi, koska huomiselle on luvassa taasen myrskyisää säätä. :problem:
Onneksi pesin kesällä suurimman osan ja kaikki isot matot, mutta ainahan sitä uutta mattopyykkiä tulee "pikkuvahinkojen" muodossa. Micken oksut jne.

Kyllä, asiakysymykset ratkaisevat aina minunkin äänestämisen eikä jonkun "pärstäkerroin" tai sekään, jos joku naapurini, kotipaikkakunnan julkkis, tai muu tuttu ihminen kertoo äänestävänsä jotain tiettyä ehdokasta. Valitsen itsenäisesti oman ehdokkaani hänen senhetkisten mielipiteittensä perusteella.
Mitkään aikaisemmat parkkisakot tai muut "pikkuerheet" tai "-virheet" eivät vaikuta, jos/kun hänen poliittiset kannanottonsa vastaavat omiani. :peukkuylös:

Mukava, kun olit seuranani aamukahvipöydässäni eilisaamuna, ja tervetuloa uudelleen! :kahvi: Kuunnellaan hyvää musiikkia ja lauletaan kivoja kappaleita.

Mä tarjoilen sinulle tänä iltana yö/aamuaterian tai lounaan. Jauhelihakastiketta ja perunoita + porkkanaraastetta, ruokajuomana wichyä.
Jälkkäriksi on marjarahkaa, jonka mukaan sekoitin lämpimiä ajatuksiani. Kahavin tai teen kanssa teeleipiä ja mustikkamuffinsseja, ole hyvä. :hymis:

Image Image Image Image Image
Hyvää viikonloppua sinulle sinne jonnekin, ja tule taas tervehtimään, kun kiireiltäsi kerkiät ja voinniltasi jaksat, toivoo lämpimin terveisin ystäväsi.Kuva
Avatar
Neanoora
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7563
Liittynyt: 08.01.2016 14:26

Pikaviesti

ViestiKirjoittaja Konservative » 22.09.2018 00:00

Hei Nea ja kiitos viestistäsi.
Joudun menemään vielä hetkeksi pois, nähdään täällä jonkin ajan kuluttua ja yövuorossakin.
Yhteysongelmia aikaisemmin katveesta johtuen ja muuta tekniikan kanssa pelaamista.
Luin viestisi ja nähdään Nea taas täällä.
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Iltaviesti

ViestiKirjoittaja Konservative » 22.09.2018 01:13

Neanoora kirjoitti:

Hei Konservatiivi tänne chattiimme! :hymis:

Kiitoksia sinulle iltaterveisistäsi mulle ja kotieläimillenikin! :thumbup:

Mä voisin sanoa, että oon tavallista myöhemmin kirjoittamassa tänne, johtuen mm. illan kotitöistäni ja muutamista yhteydenotoista sukulaisteni taholta.
Täällä on myrskynnyt lähes koko päivän ja illallakin, joten täytyi laittaa pihaa siihen kuntoon, etteivät kukka-amppelit tai muut irtonaiset lennä ikkunaan.
Samoin se on mullakin, että viikonlopun alkaessa mä pääsen normaaliin viestiarkeen. Ehkä pesen lauantaina mattoja... tai siirrän homman ensi kesään.
Pestävät matot ovat pieniä, joita voin tarvitessa pestä ison kylppärini lattiallakin. :think:

Kiitos kysymästä, tinnitus on ollut koko päivän vaimeampana, mutta pihahommissa mä väsähdin kyllä aikalailla. Viime syksynä jaksoin paljon parreemmin.
Niinhän sitä sanotaan, että "yksi vuosi lapsen kasvattaa ja vanhan vanhentaa", mutta enhän mä ole vielä niin kovin vanaha... :rolleyes:

Mä annan neuvoksi sinulle, että tekisit siellä sairaana ollessasi vain kaikkein välttämättömimmät työsi, jotta et rasitu liikaa, mikä hidastaa paranemista. :|
(Tiijän kyllä, että helppohan mun on täältä neuvoa...)

Vastaan alkavana päivänä aikaisemmin ja tarkemmin aiempaan pitempään viestiisi.

Kiitokset sinulle tarjoilemastasi aamiaisesta, ja kuuman kermakahavin mukaan sekoittamistasi lämpimistä ajatuksistasi erityiskiitokseni sinulle...Kuva

Sinulle on tarjolla aamiaiskattaus: Kaurapuuroa voisilmällä, täytettyä sämpylää, keitetty kananmuna, tuoremehua sekä marjarahkaa jälkkäriksi.
Aamuteen tai -kahavin kanssa on mustikkamuffinsseja ja pieniä lettuja mansikkahillolla, ole hyvä. :hymis: Tarjoilun mukana lämpöisiä ajatuksiani...

Image Image Image Image

Hyvää yötä ja kauniita, parantavia unia sinulle :!: Tule kirjoittamaan kuulumisia, kun kerkiät, toivoo ystäväsi hoitavin ajatuksin ja lämpimin terveisin.Kuva[/quote]

Hei Nea :)

Muistan mattojenpesusta paljonkin asioita, kun vietiin rantaan ja toimin "avustajana". Olivat poikaselle painavia nostaa kuivumaan.

Olen potenut ja luultavasti potemista on vielä jonkin aikaa.
Onneksi ei paljon kuumetta ole ollut. :|
Olet oikeassa, noudatan sitä että teen vain välttämättömät asiat.

Kiitos herkullisesta ateriasta ja kaikesta. :) Erikoisesti lämpimistä ajatuksistasi aterian mukana. :) En ole käynyt ruokakaupassa täydentämässä varastoja, joten kaapit on täynnä valoa. Vasta nyt olen maistanut jotain muutakin, kuin vain suolaisen, makean tai kylmän ja kuuman.

Tule sinäkin taas tänne toivoo ystäväsi lämpimin ajatuksin luoksesi. :) :) :)
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Öiset terveiseni sinulle

ViestiKirjoittaja Konservative » 22.09.2018 02:37

Neanoora kirjoitti:

Hei Konservatiivi tänne syyskuun chattiimme! :hymis:

Se on kyllä niin totta, että jotkut ovat liikaakin ns. "hyvissäajoin-ihimisiä". Sellaistakin mä oon kuullut, että joillekkin kesä päättyy jo juhannukseen. :roll:
Ehkä ne samat ihimiset aattelevat syksyn alakavan jo elokuussa iltojen pimetessä. Viimeistään lokakuussa on sitten alettava valmistautua joulun viettoon.
Varmaan siinä on kysymyksessä enämpi tai vähempi kaupallisuuskin, kun käytetään aikaa ja energiaa etukäteen valmistautumiseen tulevaan, ja kaupoissa ramppaamiseen. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", oon kuullut joittenkin perustelevan niitä etukäteen-tohinoitaan jouluksi.
Ei ole tietenkään hyvä jättää mittään viimetippaankaan (no mä itse usein jätän...), mutta kohtuus kaikessa. Varsinkin joulujutut aloitetaan liian aikaisin.

Huomiseksi suunnittelemani mattojen pesu ainaskin ulukona taitaa jäädä tuonnemmaksi, koska huomiselle on luvassa taasen myrskyisää säätä. :problem:
Onneksi pesin kesällä suurimman osan ja kaikki isot matot, mutta ainahan sitä uutta mattopyykkiä tulee "pikkuvahinkojen" muodossa. Micken oksut jne.

Kyllä, asiakysymykset ratkaisevat aina minunkin äänestämisen eikä jonkun "pärstäkerroin" tai sekään, jos joku naapurini, kotipaikkakunnan julkkis, tai muu tuttu ihminen kertoo äänestävänsä jotain tiettyä ehdokasta. Valitsen itsenäisesti oman ehdokkaani hänen senhetkisten mielipiteittensä perusteella.
Mitkään aikaisemmat parkkisakot tai muut "pikkuerheet" tai "-virheet" eivät vaikuta, jos/kun hänen poliittiset kannanottonsa vastaavat omiani. :peukkuylös:

Mukava, kun olit seuranani aamukahvipöydässäni eilisaamuna, ja tervetuloa uudelleen! :kahvi: Kuunnellaan hyvää musiikkia ja lauletaan kivoja kappaleita.

Mä tarjoilen sinulle tänä iltana yö/aamuaterian tai lounaan. Jauhelihakastiketta ja perunoita + porkkanaraastetta, ruokajuomana wichyä.
Jälkkäriksi on marjarahkaa, jonka mukaan sekoitin lämpimiä ajatuksiani. Kahavin tai teen kanssa teeleipiä ja mustikkamuffinsseja, ole hyvä. :hymis:

Image Image Image Image Image
Hyvää viikonloppua sinulle sinne jonnekin, ja tule taas tervehtimään, kun kiireiltäsi kerkiät ja voinniltasi jaksat, toivoo lämpimin terveisin ystäväsi.Kuva[/quote]

Hei Nea :)

Itse vietän joulupyhät kun niiden aika on. Parasta on itse sanoman muistaminen ja jonkun ihmisen muistaminen ja se kun joku toinen on muistanut. Paljon pettymyksiä ei ole odotettavissa kun odotukset ja omat asenteet kunnossa. :)

Puissa vielä lehdet tallella ja vihreys voittaa keltaisuuden ja lämpötilat siedettäviä joten vietän vain loppukesää. :)

Älä ota stressiä mattopyykistä, peset kun ehdit ja kun huvittaa ja jos Karvisille sattuu "vahingot".

Todella ärsyttävää nykykehityksessä on se että politiikassa ei ole pian politiikkaa, vaan äänestetään henkilöitä, jotka ovat aina joko "absoluuttisia hyviksiä" tai ns. "absoluuttisia pahiksia" sen kuvan perusteella minkä valtamediat ovat luoneet, jos noin haluaa asian ilmaista.
Jos poliittisesti epäkorrekti "pahis-poliitikko" tekee objektiivisesti ajateltuna hyviä asioita sekin on "pahaa", jos henkilö ei ole oikea. Jos poliittisesti korrekti "hyvis-poliitikko" tekee objektiivisestikin ajateltuna pahaa, se on "hyvää", jos henkilö vain on poliittisesti korrekti.
Mutta laiva kääntyy, kun sen kääntää vaikka väkisin. Hienoisen paniikin näkeminen medioissakin tekee hyvää.

Leimakirveet heiluvat vaalien lähestyessä vielä enemmän ja vaikka kolmenkymmenen vuoden takaiset parkkisakot kaivetaan esiin jos uskotaan että niin voidaan joku ehdokas leimata. :peukkualas:
Emme kumpikaan kiinnitä huomiota epäolennaisuuksiin äänestäessämme. :thumbup: :smoke5:

Kiitos herkullisista kuvista/ruuasta ja erikoiskiitos lämpimistä ajatuksista mukana. :)
Kaikki maistui. :)
Minulla on yökahvin mukana tarjota vielä samaa vaatimattomuutta kuin viimeksi. Kuumaa kahvia tai kuumaa mustaa viinimarjamehua, jonka mukana lämpimiä ajatuksiani isolla lusikalla mukaan. :) Voisin kuunnella P.Coelhon runoja joista pidät tai omia runoja, katsellaan videoita, jotka kiinnostaa musiikillisesti ja vietetään musiikkipitoinen yö. :)

Tule Nea tervehtimään tännekin ja hyvää yönjatkoa joko valvoen tai nukkuen toivottaa ystäväsi lämpimin ajatuksin sinulle. :) :) :)
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Re: Öiset terveiseni sinulle

ViestiKirjoittaja Neanoora » 23.09.2018 00:45

Konservative kirjoitti:

Hei Nea :)

Muistan mattojenpesusta paljonkin asioita, kun vietiin rantaan ja toimin "avustajana". Olivat poikaselle painavia nostaa kuivumaan.

Olen potenut ja luultavasti potemista on vielä jonkin aikaa.
Onneksi ei paljon kuumetta ole ollut. :|
Olet oikeassa, noudatan sitä että teen vain välttämättömät asiat.

Kiitos herkullisesta ateriasta ja kaikesta. :) Erikoisesti lämpimistä ajatuksistasi aterian mukana. :) En ole käynyt ruokakaupassa täydentämässä varastoja, joten kaapit on täynnä valoa. Vasta nyt olen maistanut jotain muutakin, kuin vain suolaisen, makean tai kylmän ja kuuman.

Tule sinäkin taas tänne toivoo ystäväsi lämpimin ajatuksin luoksesi. :) :) :)

Hei Nea :)

Itse vietän joulupyhät kun niiden aika on. Parasta on itse sanoman muistaminen ja jonkun ihmisen muistaminen ja se kun joku toinen on muistanut. Paljon pettymyksiä ei ole odotettavissa kun odotukset ja omat asenteet kunnossa. :)

Puissa vielä lehdet tallella ja vihreys voittaa keltaisuuden ja lämpötilat siedettäviä joten vietän vain loppukesää. :)

Älä ota stressiä mattopyykistä, peset kun ehdit ja kun huvittaa ja jos Karvisille sattuu "vahingot".

Todella ärsyttävää nykykehityksessä on se että politiikassa ei ole pian politiikkaa, vaan äänestetään henkilöitä, jotka ovat aina joko "absoluuttisia hyviksiä" tai ns. "absoluuttisia pahiksia" sen kuvan perusteella minkä valtamediat ovat luoneet, jos noin haluaa asian ilmaista.
Jos poliittisesti epäkorrekti "pahis-poliitikko" tekee objektiivisesti ajateltuna hyviä asioita sekin on "pahaa", jos henkilö ei ole oikea. Jos poliittisesti korrekti "hyvis-poliitikko" tekee objektiivisestikin ajateltuna pahaa, se on "hyvää", jos henkilö vain on poliittisesti korrekti.
Mutta laiva kääntyy, kun sen kääntää vaikka väkisin. Hienoisen paniikin näkeminen medioissakin tekee hyvää.

Leimakirveet heiluvat vaalien lähestyessä vielä enemmän ja vaikka kolmenkymmenen vuoden takaiset parkkisakot kaivetaan esiin jos uskotaan että niin voidaan joku ehdokas leimata. :peukkualas:
Emme kumpikaan kiinnitä huomiota epäolennaisuuksiin äänestäessämme. :thumbup: :smoke5:

Kiitos herkullisista kuvista/ruuasta ja erikoiskiitos lämpimistä ajatuksista mukana. :)
Kaikki maistui. :)
Minulla on yökahvin mukana tarjota vielä samaa vaatimattomuutta kuin viimeksi. Kuumaa kahvia tai kuumaa mustaa viinimarjamehua, jonka mukana lämpimiä ajatuksiani isolla lusikalla mukaan. :) Voisin kuunnella P.Coelhon runoja joista pidät tai omia runoja, katsellaan videoita, jotka kiinnostaa musiikillisesti ja vietetään musiikkipitoinen yö. :)

Tule Nea tervehtimään tännekin ja hyvää yönjatkoa joko valvoen tai nukkuen toivottaa ystäväsi lämpimin ajatuksin sinulle. :) :) :)

Hei Konservatiivi. :hymis: Kiitoksia sinulle molemmista viesteistäsi! :thumbup:

Kyllä sun onkin parasta ottaa siellä nytten ne työasiat rauhallisesti ja hoitaa itseäsi mahdollisimman paljon leväten. :peukkuylös:

Täällä on tuullut ja välillä satanutkin siihen malliin, etten ryhtynyt siihen matonpesuhommaan, vaan ootan ensi viikolle... tai seuraavaan kesään. :)
Kotieläimet tahtoivat ulos, joten hieman on muuten ulkoiltu vesisateesta huolimatta. Bellaa oon käyttänyt kävelylenkeillä, Karviset ulkoilleet pihamaalla.

Minäkin muistan lapsuusaikojen mattojen pesut joen ja meren rannoilla. Vieläkin pesen kesämökin matot merivedessä seisten, kiven päällä ja palasuopalla. Aurinkoisella säällä on mukavaa seistä lämpimässä rantavedessä, mikä voittaa painepesurilla pesemiset omalla pihalla. Märät matot ovat kyllä painavia.

Suurin osa puitten lehdistä on tallella vielä täälläkin, vaikka päiväkausia kestänyt kova tuuli onkin kiskonut osan niistä irti ja maahan.
Lämpötila on tällä hetkellä vain noin +10°astetta, mutta viime yönä se oli vielä yli +15°. Onneksi ei ole tullut sähkökatkoja, kun johdot on maan alla.

Samoin minäkin alan viettämään joulua vasta lähempänä itse juhlaa. Etukäteen teen kyllä ruokia pakkaseen, kun mulla käy useimpina vuosina jouluvieraita.
Mä laitan myös kynttelikköjä ja muita koristeita ikkunoihin, mutta kaupoissa mä en tykkää rampata muuten kuin vain ruoka- ja lahjaostoksilla joulukuussa.
Monet lähipiiriläisistäni ovat jo niin isoja, että oon katsonut viisaimmaksi antaa lahjat kirjekuoressa "kahisevana". Se onkin varmaan heille mieluisinta. :)
Joulun varsinainen sanoma unohtuu monilta. Mä virittäydyn joulunviettoon käymällä kirkossa kuuntelemassa ja itsekkin laulamassa kauneimpia joululauluja.

Se on kyllä totta, että valtamedia manipuloi äänestäjiä esittämällä sille "mieluiset" ehdokkaat hyvässä ja moitteettomassa valossa, mutta epämieluiset huonossa valossa. Kaikki mahdollinen "törky" kaivetaan menneisyydestä ja jotkut asiat jäävät hiertämään vuosikymmeniksi, kuten Väyrysen jalasmökki. :think: Jokainen järjellä aatteleva ihminen osaa erottaa menneisyyden pienet harmittomat mokat ehdokkaan tämänhetkisestä poliittisesta vaaliohjelmasta.
Me kumpikin osataan, eikä kiinnitetä huomiota epäolennaisuuksiin äänestäessämme. Mun ääneni saa isänmaallinen ehdokas seuraavissakin vaaleissa. Kuva
Se ehdokas, joka asettaa oman maamme kantaväestön asiat etusijalle ja haluaa rajoittaa tätä nykyistä holtitonta maahanmuuttoa.

Kiitokset sinulle hyvästä yötarjoilustasi, ja kuuman juotavan mukaan isolla lusikalla laittamistasi lämpimistä ajatuksistasi lähetän extrakiitokseni...Kuva
Mä luen mielelläni niitä P. Coelhon runoja sekä sun omia runojasi... ehkä yhen omankin ruska-aiheisen luontorunon vuosien takaa. :angel:
Katsellaan yhdessä musiikkivideoita ja soitetaan ja lauletaan vaikka läpi yön... Kuva

Sinulle on tarjolla yö/aamuateriaksi tai sunnuntain lounaaksi ahvenvuokaa ja keitettyjä perunoita + punajuuri-omenasalaattia ja ruokajuomana wichyä.
Jälkkäriksi ja kahavin tai teen kanssa leipäjuustoa + lakkahilloa ja puolukkapiirakkaa, ole hyvä. :hymis: Tarjoilun mukana on lämpöisiä ajatuksiani...

Image Image Image Image Image

Hyvää vointia ja yönjatkoa sinulle, ja tule kirjoittamaan kuulumisiasi tänne sitten, kun voinniltasi jaksat tulla, toivoo ystäväsi lämpimin ja parantavin ajatuksin ja terveisin täältä tosi tuuliselta rannikolta. Kuva
Avatar
Neanoora
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7563
Liittynyt: 08.01.2016 14:26

Sunnuntai aamuyöllä

ViestiKirjoittaja Konservative » 23.09.2018 06:34

Hyvää vointia ja yönjatkoa sinulle, ja tule kirjoittamaan kuulumisiasi tänne sitten, kun voinniltasi jaksat tulla, toivoo ystäväsi lämpimin ja parantavin ajatuksin ja terveisin täältä tosi tuuliselta rannikolta. Kuva[/quote]

Hei Nea :)

Sinulla kovasti tuulista ja sateista näyttää olevan....ajattele että teet vain tärkeimmät työt ja jos viitsii niin vähemmän tärkeät. Ei kannata ottaa päänsärkyä mistään.

Toivottavasti sää kuitenkin suosii matonpesua. :)

Olisinpa kuuntelemassa lauluasi, mutta kuuntelen sieluni korvin, kun lähellä/ajankohtaista. :)

Asiakysymykset ratkaisevat ketä äänestän ja heitän muun media-törkyroinan ulos mielestäni.
Inhimillisistä heikkouksistakin kärsii kaikki ja minusta on ollut kohtuutonta että samat asiat kaivetaan monien kohdalla jatkuvasti esiin. Ei onnistuisi minun ollessa poliitikkona. Kaivaisin ensin vastapuolesta puolet enemmän ja loput asiat selvitettäisiin muualla kuin lehtien sivuilla. Varmasti. Enkä tuntisi tekeväni vääryyttä koska asenne törkyroinan heittäjillä olisi vahingoittaa henkilöä ei puuttua todellisiin epäkohtiin, joka on eri asia.
Vaaleihin on aikaa eikä minulla ole vielä varmaa ehdokasta.
Törky täyttää kohta mediat. :x

Kiitos Nea kaikista herkullisista kuvista ja virtualiateriasta. Kaikki maistui taas ja erikoiskiitos ruuan mukana olleista lämpimistä ajatuksistasi. :)

Minulla on aamuyö ateriaksi tarjota tuttu kuuma kahvi, jonka mukana kermaa ja sokeria jos haluaa, persikoita, omenoita, kuumaa paahtoleipää ja voita sulamaan päälle, riisipuuroa jossa hillosilmä, mansikkarahkaa, janojuomaksi wichyä, pinaattiohukaisia ja puolukkahilloa päälle, mustikkajugurttia lasiin ja tuttu suklaapala lasin reunaa vasten tai suklaamuruja jugurtin mukaan, ole hyvä. :)

Luetaan mikä kiinnostaa, käydään kotieläinten kanssa lenkillä, kuunnellaan musiikkia ja nautitaan kuulakkaasta tai sateisesta aamusta. :) :) :)

Olen kieltämättä aika kipeä vielä mutta kuumetta ei ole ollut vuorokauteen joten eiköhän tästä. Kiitos parantavista ajatuksistasi. :)

Tule Nea taas tännekin tervehtimään minua, toivoo ystäväsi lämpimin ajatuksin viileään aamuyöhön. :) :) :)
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9227
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Re: Sunnuntai aamuyöllä

ViestiKirjoittaja Neanoora » 25.09.2018 00:05

Hei Konservatiivi uuteen Chat-viikkoomme! :hymis:

Sinä oot ollut mielessäni koko päivän, ja oon miettinyt, että mitenhän voit tänään ja joko huono vointisi on paranemaan päin. Toivon, että olisi. :peukkuylös:
Onpa mukava, jos koet, että mun parantavat ajatukseni ovat auttaneet sua toipumisessa. :hymis:

Täälläpäin tuulet on hieman tyyntyneet, mutta viikonloppuna tuuli niin kovasti, ettei puhettakaan, että olisin voinut ryhtyä matonpesuun.
Se siirtyi myöhempään ajankohtaan, ja pienet matot mä voin pestä kylppärin lattialla tai pesukoneessakin.

Mun laulaminen... ehkä se muistuttaa hieman Laila Kinnusen laulua, mutta vähäsen korkeammassa äänialassa. Kuva
Tätä mä laulan usein: https://www.youtube.com/watch?v=TydfPVQ8Euk

Kyllä, asiakysymykset ratkaisevat minunkin äänestämisen. En mä vilkuile valitsemani ehdokkaan menneisyyttä suurennuslasilla.
Eipä se ole ihmekkään, jos monet ihimiset eivät osaa kohta äänestää, kun kaikenlainen törky täyttää (valta)median. :peukkualas:

Kiitokset sinulle tarjoilemastasi hyvästä ja monipuolisesta virtuaaliaamuyöateriasta! :thumbup: Kuuma kermakahavi ja kaikki ruuat maistuivat mulle oikein hyvin.

Luetaan tuttuja kirjoja ja lehtiä, kuunnellaan hyvää musiikkia ja käydään kotieläinten kanssa lenkillä lähiseudun rauhallisilla teillä kuulakkaassa säässä. :peukkuylös:

Mä tarjoilen sinulle virtuaalisesti arkiruokaa: perunoita ja nakkikastiketta sekä salaattia. Jälkkäriksi on hedelmärahkaa ja ruokajuomana wichyä.
Kahavin, teen tai mehun kanssa kolmioleipiä ja kevyttä banaanikakkua, ole hyvä. :hymis: Tarjoilun mukana on lämpöisiä ajatuksiani...

Image Image Image Image Image

Hyvää myöhäisiltaa sinulle sinne jonnekkin, ja tule tervehtimään tänne, kun olosi siellä on parempi, toivoo ystäväsi lämpimin ja parantavin ajatuksin. :kahvi:
Avatar
Neanoora
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7563
Liittynyt: 08.01.2016 14:26

EdellinenSeuraava

Paluu Kommuuni

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa