Elävä olio joki

Sana on vapaa!

Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja Pistaasi » 16.03.2017 14:06

:hymis:
Alkuperäiskansa maorien kunnioittama joki on julistettu oikeushenkilöksi Uudessa-Seelannissa, kertoo AFP.
Keskiviikkona hyväksytyssä laissa Whanganui-joki on virallisesti julistettu eläväksi olioksi.

”Se saa oman laillisen identiteetin, jolle kuuluu oikeushenkilön oikeudet, velvollisuudet ja vastuut”, sanoo oikeuskansleri Chris Finlayson.

”Oikeushenkilön aseman myöntäminen joelle on ainutlaatuista.”
Joki on Uuden-Seelannin kolmanneksi pisin. Paikallinen maoriheimo on taistellut jokioikeuksistaan vuodesta 1870 maan pisimpään kestäneessä oikeuskiistassa.
”Laki tunnustaa heimon ja joen syvän henkisen yhteyden”, Finlayson sanoo.

Käytännössä joki voi olla edustettuna oikeudenkäynneissä kahden asianajajan edustamana. Yksi asianajajista on heimon ja toinen hallituksen edustaja.
Heimo sai valtiolta myös 56 miljoonaa dollarin maksun pitkän oikeusprosessin jälkeen sekä 30 miljoonaa dollaria joen voinnin parantamiseen.

:hymis:
No niin maoreilla on elävä olio joki ja japanilaisilla Godzilla jolle myönnettiin Japanin kansalaisuus vuonna 2015. Mikä olisi Suomen juttu? Joulupukki on hieman tylsä vaihtoehto. Löytyisikö jotain tärkeää jonka laki voisi puhaltaa henkiin?
Kukka ja lintu ovat ilon opettajia.
~ Sören Kierkegaard
Avatar
Pistaasi
Vuoden Torikahvilalainen 2016
Vuoden Torikahvilalainen 2016
 
Viestit: 17132
Liittynyt: 07.12.2015 22:29
Paikkakunta: 25 000–28 000 valovuoden päässä Linnunradan keskustasta galaksin kierteishaarojen välissä.

Re: Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja Pistaasi » 16.03.2017 14:26

Miten olisi Paavolan tammi, Suomen kaunein? puu.

Kuva
Kukka ja lintu ovat ilon opettajia.
~ Sören Kierkegaard
Avatar
Pistaasi
Vuoden Torikahvilalainen 2016
Vuoden Torikahvilalainen 2016
 
Viestit: 17132
Liittynyt: 07.12.2015 22:29
Paikkakunta: 25 000–28 000 valovuoden päässä Linnunradan keskustasta galaksin kierteishaarojen välissä.

Re: Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja anarkistialkuasukas » 16.03.2017 14:29

Paavolan tammi on näemmä varsin komea.
Mutta pahoin pelkään että jos sille myönnettäisiin kansalaisstatus niin joku kävisi pian kaatamassa sen.
Se on sanomattakin selvää että aivan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.
Avatar
anarkistialkuasukas
Vuoden sisällöntuottaja 2016
Vuoden sisällöntuottaja 2016
 
Viestit: 47150
Liittynyt: 11.12.2015 19:18
Paikkakunta: Universumi

Re: Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja Pistaasi » 16.03.2017 14:31

anarkistialkuasukas kirjoitti:Paavolan tammi on näemmä varsin komea.
Mutta pahoin pelkään että jos sille myönnettäisiin kansalaisstatus niin joku kävisi pian kaatamassa sen.

Minulle tuli nyt mieleen myös että ehkä parempi pitää koko puu pienenä Suomen salaisuutena. Turistilauma ei ehkä ole se mitä puu kaipaa.
Kukka ja lintu ovat ilon opettajia.
~ Sören Kierkegaard
Avatar
Pistaasi
Vuoden Torikahvilalainen 2016
Vuoden Torikahvilalainen 2016
 
Viestit: 17132
Liittynyt: 07.12.2015 22:29
Paikkakunta: 25 000–28 000 valovuoden päässä Linnunradan keskustasta galaksin kierteishaarojen välissä.

Re: Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja anarkistialkuasukas » 16.03.2017 14:37

Miten olisi jos nimettäisiin Eduskuntatalo johonkin erityisasemaan?
Sehän nielee päivittäin jopa korkeakoulutettua väkeä mutta suoltaa ulos silkkaa sontaa?
Se on sanomattakin selvää että aivan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.
Avatar
anarkistialkuasukas
Vuoden sisällöntuottaja 2016
Vuoden sisällöntuottaja 2016
 
Viestit: 47150
Liittynyt: 11.12.2015 19:18
Paikkakunta: Universumi

Re: Elävä olio joki

ViestiKirjoittaja Pistaasi » 16.03.2017 14:37

anarkistialkuasukas kirjoitti:Miten olisi jos nimettäisiin Eduskuntatalo johonkin erityisasemaan?
Sehän nielee päivittäin jopa korkeakoulutettua väkeä mutta suoltaa ulos silkkaa sontaa?

:happygirl
Kukka ja lintu ovat ilon opettajia.
~ Sören Kierkegaard
Avatar
Pistaasi
Vuoden Torikahvilalainen 2016
Vuoden Torikahvilalainen 2016
 
Viestit: 17132
Liittynyt: 07.12.2015 22:29
Paikkakunta: 25 000–28 000 valovuoden päässä Linnunradan keskustasta galaksin kierteishaarojen välissä.


Paluu Yleinen keskustelu



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: anarkistialkuasukas, Keio69, Susimaa ja 4 vierailijaa