Sivu 1/3

Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 12:50
Kirjoittaja Pistaasi
Tänne saa kertoa kaikkia miesten tai naisten juttuja menneisyydestä. :kahvi:

Mieskin sai itkeä – tai sitten ei
Antiikin ajan miehet eivät hävenneet kyyneleitä. Esimerkiksi Homeroksen Ilias-eepoksen mukaan ylijumala Zeus itki verisiä kyyneleitä poikansa Sarpedonin kuoleman vuoksi.

Itkua pidettiin jo itsessään miehekkäänä, mutta lisäksi kyyneleet ilmaisivat, että itkevä mies oli ansainnut anomansa anteeksiannon.

1500-luvulta lähtien suhtautuminen miesten itkuun on vaihdellut suurestikin, ja usein siihen ovat vaikuttaneet erilaiset uskonnolliset suuntaukset.

0–1500: Antiikin miehet eivät kainostelleet kyyneleitä, ja sama päti 1500-luvulle asti. Itkua pidettiin pikemminkin miehekkyyden osoituksena.

1500–1680: Valtaapitäviltä edellytettiin itse­hillintää, sillä jos mies ei kyennyt hillitsemään tunteitaan, häntä ei pidetty kelvollisena hallitsemaan muita. Porvarismiehet saattoivat kuitenkin yhä itkeä, sillä Raamatussa kerrotaan Jeesuksenkin itkeneen.

1680–1750: Englannin anglikaanit alkoivat karsastaa uskonnollisesta hurmoksesta johtuvaa itkua, jota he pitivät merkkinä kiihkomielisyydestä.

1750–1800: Metodistien ansiosta itkusta tuli taas sallittua yläluokan miehille. He pitivät uskonnollisen kokemuksen aiheuttamaa itkua pyhänä.

1800–1960: Miehekkään miehen ei sopinut itkeä, vaan hänen piti hillitä itsensä kuin Napoleonin sotien sotilas konsanaan.

1960–: 1960-luvun hippiaatteen ja niin sanottujen pehmomiesten esiinmarssin ansiosta ­miehetkin saavat nykyään itkeä, kun siltä tuntuu.

:shock: Miehet saavat siis oikein luvan kanssa itkeä :crazy: . Miksi itkusta tehdään niin suuri numero?

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 12:57
Kirjoittaja Justin Case

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 13:18
Kirjoittaja Browo
Niinpä kuulostais, että vanhemmiten noilla naisilla kikkeli- ja pissajutut alkaa kiinnostaa enemmän varsinkin kun ovat saaneet vähän hihitysjuomaa kumottua kohti napaa.

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 13:21
Kirjoittaja Pistaasi
Parantaminen oli naisten työtä
Muinaisessa Egyptissä ja antiikin Kreikassa naisetkin harjoittivat lääkärinammattia. Sama päti myös keskiajan Eurooppassa, jossa nunnat ja abbedissat huolehtivat usein sairaista.

Tilanne muuttui vuonna 1487, kun katolinen ­kirkko antoi julistuksen, jonka mukaan kouluttamattomat parantaja­naiset ovat noitia ja ansaitsivat kuoleman.

Julistus esti naisia toimimasta lääkäreinä, sillä heillä ei ollut asiaa Euroopan yliopistoihin opiskelemaan lääketiedettä.

Katollinen kirkko ja heidän noitajuttunsa Kuva

Vain miehet sopivat sihteereiksi
Muinaisen Egyptin kirjureilla ja keskiajan sihteereillä oli paljon vastuuta, minkä vuoksi sihteerin ammattia pidettiin miesten työnä.

1800-luvulla sihteerien ­toimenkuva muuttui teollistumisen ja kasvavan ­kaupankäynnin myötä, ja tehtävään alettiin palkata myös naisia.

Moni työnantaja myös uskoi, että naisten ­kapeat sormet sopivat paremmin vastikään keksityn kirjoituskoneen käyttöön.

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 13:27
Kirjoittaja Pistaasi
Pinkki oli miesten väri
Pinkkiin kukkakirjailtuun silkkipukuun sonnustautunut nuoru­kainen ei ollut 1700-luvulla lainkaan harvinainen näky, sillä pinkki tai vaaleanpunainen väri nähtiin tuolloin yhtenä miehisen, intohimoisen ja sotaisan punaisen sävynä. :kahvi:

Kyllähän nykyäänkin on miehille vaaleanpunaisia ja pinkkejä kauluspaitoja. Tullessaan joskus muotiin tuntuivat hassuilta mutta ihan hienojahan ne. Miten te suhtaudutte naisten ja miesten väreihin? Onko niitä enää?

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 13:32
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Pistaasi kirjoitti:Pinkki oli miesten väri

Ehkä pinkkejä paitoja löytyy "miehille", mutta ei miehille.

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 14:08

Tuo sihteeri-perinne elää vieläkin. Ministeriöitä johtaa joko valtiosihteeri (UM, VVM, VNK) tai kansliapäällikkö. Vanhana aikana sihteeri olikin selvästi hallintopäällikkö, eikä vain pelkkä kirjuri.

Secretary

"The term is derived from the Latin word secernere, "to distinguish" or "to set apart", the passive participle (secretum) meaning "having been set apart", with the eventual connotation of something private or confidential, as with the English word secret. A secretarius was a person, therefore, overseeing business confidentially, usually for a powerful individual (a king, pope, etc.). As the duties of a modern secretary often still include the handling of confidential information, the literal meaning of their title still holds true"

https://en.wikipedia.org/wiki/Secretary

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 14:57
Kirjoittaja jared33
anarkistialkuasukas kirjoitti:
Pistaasi kirjoitti:Pinkki oli miesten väri
Pinkkiin kukkakirjailtuun silkkipukuun sonnustautunut nuoru­kainen ei ollut 1700-luvulla lainkaan harvinainen näky, sillä pinkki tai vaaleanpunainen väri nähtiin tuolloin yhtenä miehisen, intohimoisen ja sotaisan punaisen sävynä. :kahvi:

Kyllähän nykyäänkin on miehille vaaleanpunaisia ja pinkkejä kauluspaitoja. Tullessaan joskus muotiin tuntuivat hassuilta mutta ihan hienojahan ne. Miten te suhtaudutte naisten ja miesten väreihin? Onko niitä enää?

Ehkä pinkkejä paitoja löytyy "miehille", mutta ei miehille.

Mikäs mies se muka on jonka miehisyys ei kestä pinkkiin paitaan pukeutumista?

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 15:00
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
jared33 kirjoitti:
anarkistialkuasukas kirjoitti:Ehkä pinkkejä paitoja löytyy "miehille", mutta ei miehille.

Mikäs mies se muka on jonka miehisyys ei kestä pinkkiin paitaan pukeutumista?

Lempivärini on vihreä.

Re: Naisten ja miesten jutut - historiaa

ViestiLähetetty: 13.08.2017 15:06

No huh! :)