Opposition mielestä talous korjaa itse itsensä.

Sana on vapaa!

Re: Opposition mielestä talous korjaa itse itsensä.

ViestiKirjoittaja kalacalle » 16.02.2018 19:36

Mielestäni hallitus veropolitiikalla piti taitavasti yritykset sekä kotimaisen kulutuksen kuitenkin käynnissä, niin että taloudenmoottoriöljyt pysyivät notkeina ja lämpöisinä ja heti kun orastava nousu alkoi kajastamaan, niin saatiin taloudenmoottorien kierrokset ylös. Eli pystyttiin heti vastaamaan kysyntään. Tätä ei vassarit ymmärrä, mutta jos olisi pitänyt ensin alkaa käynnistelemään talouden moottoreita, niin emme olisi pystyneet toimimaan nopeasti ja olisimme menettäneet vain kallista aikaa,asiakkaita sekä markkinaosuuksia. Lisäksi kiky kuitenkin vähän paransi kilpailukykyä eli tuottavuutta ja kannattavuutta. Juuri näiden ansiota taloudennousu on ollut hyvin reipasta, lyöty kaikki tunnusluvut kirkkaasti. Tästä kunnia kuuluu kyllä meidän oikeistohallitukselle.
kalacalle
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9072
Liittynyt: 09.12.2015 17:13

Luokkayhteiskunta valitettavasti tavoitteena

ViestiKirjoittaja Konservative » 16.02.2018 20:41

kalacalle kirjoitti:Mielestäni hallitus veropolitiikalla piti taitavasti yritykset sekä kotimaisen kulutuksen kuitenkin käynnissä, niin että taloudenmoottoriöljyt pysyivät notkeina ja lämpöisinä ja heti kun orastava nousu alkoi kajastamaan, niin saatiin taloudenmoottorien kierrokset ylös. Eli pystyttiin heti vastaamaan kysyntään. Tätä ei vassarit ymmärrä, mutta jos olisi pitänyt ensin alkaa käynnistelemään talouden moottoreita, niin emme olisi pystyneet toimimaan nopeasti ja olisimme menettäneet vain kallista aikaa,asiakkaita sekä markkinaosuuksia. Lisäksi kiky kuitenkin vähän paransi kilpailukykyä eli tuottavuutta ja kannattavuutta. Juuri näiden ansiota taloudennousu on ollut hyvin reipasta, lyöty kaikki tunnusluvut kirkkaasti. Tästä kunnia kuuluu kyllä meidän oikeistohallitukselle.



Terve
Voi olla, voi olla ja kiva kiva, mutta "rikkaiden puolueet" eivät halua jakaa talouden hedelmiä alemmille tasoille koko kansan hyväksi, vaan positiivisesta talouskehityksestä hyötyy lähinnä vain eliitti.

Vaaditaan myös paikallisen sopimisen lisäämistä ja jos menemme siihen junaan, meillä ei ole lopulta muuta kuin paikallista sopimista. Se taas tarkoittaa työläisten etujen heikennyksiä sen myötä koska talouden kuoppia ja työttömyyttä voidaan tämän jälkeen selitellä aina paikallisen sopimisen puutteella.

Minä en ole huiputettavissa, jos niin käy.

Tulee olemaan lukuisia yrityksiä työläisten ammattiyhdistysliikkeiden lavastamiseksi "syyllisiksi" jos ajaudumme suurempaan työttömyyteen tai talouskriisiin ja näin yritetään saada työläiset taistelemaan omia etujaan ajavia liikkeitä vastaan.

Myös unionin edut ja ammattiyhdistysliikkeiden tavoitteet eivät ole aina samoja.
Jos jostain pitäisi esittää kritiikkiä niin ammattiyhdistysten hiljaisuudesta nimenomaan tässä asiassa vai olisiko suurempi "meteli" mahdollisesti poliittisesti epäkorrektia unionin ollessa kyseessä ja kansan huomio kääntyisi sinne minne sen ei haluta kääntyvän?

Kun muistaa sen että tavoite on kahden kerroksen luokkayhteiskunnan luominen moni outo pala tässäkin palapelissä asettuu kuin itsestään paikalleen.

Enkä edes ole vasemmistolainen.
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8557
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Re: Opposition mielestä talous korjaa itse itsensä.

ViestiKirjoittaja kalacalle » 16.02.2018 21:13

Kysyntä ja tarjonta ohjaa niin yrityksiä kuin työntekijöitä, jos ja kun on pula työntekijöistä, niin palkat nousevat ja kun ei ole töitä ja työntekijöitä on liikaa, niin palkat tippuvat, kuten myös yrityksien myynnit ja voitotkin.
Tulevaisuudessa ei enää anneta eikä oteta töitä, vaan työt myydään ja ostetaan.
Työntekijöiden ja työnantajien työmarkkinajärjestöt tullaan lopettamaan ja lakkauttamaan turhina työmarkkinaosapuolina.
kalacalle
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9072
Liittynyt: 09.12.2015 17:13

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa