Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

Sana on vapaa!

Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Apostata » 14.10.2018 09:27

Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa
Vuosikymmenet valtaa pitänyt CSU näyttää romahtavan, kun äänestäjät suosivat varsinkin vihreitä, mutta myös ulkomaalaisvastaista Vaihtoehto Saksalle -puoluetta.

Saksan eteläisessä Baijerin osavaltiossa järjestetään tänään sunnuntaina paikallisparlamentin vaalit. Äänestys alkoi Suomen aikaa kello 9.

Vaaleista ennustetaan pettymystä osavaltiossa vuosikymmenet ehdotonta enemmistöä pitäneelle kristillis-demokraattiselle unionille CSU:lle, joka on liittokansleri Angela Merkelin CDU:n veljespuolue.

Vaikka CSU:n ennustetaan pitävän selvästikin suurimman puolueen asemansa ja saavan kolmanneksen äänistä, olisi tulos CSU:lle katastrofi.

CSU:n johto, esimerkiksi puheenjohtaja ja Saksan sisäministeri Horst Seehofer pelkäävät äänien valuvan oikeistopopulistiselle ja ulkomaalaisvastaiselle Vaihtoehto Saksalle -puolueelle. Se onkin saamassa ennusteiden mukaan noin kymmenen prosentin ääniosuuden.

Vaalien suurimmaksi voittajaksi ennustetaan vihreitä, jotka ovat nousemassa osavaltion toiseksi suurimmaksi puolueeksi ennusteen mukaan 18 - 19 prosentin ääniosuudella. Tämä merkitsisi vihreiden paikkamäärän kaksinkertaistumista..

Jos ennusteet toteutuvat, Merkelin hallituksen vaikeudet pahenevat. Merkelin hallitus koostuu CDU/CSU:n lisäksi sosiaalidemokraateista, joiden suosio myös Baijerissa on ollut laskussa.

https://yle.fi/uutiset/3-10455956?origin=rss

Niinpä. Lesta-renkipojan emäntä ei taida vielä vaihtua, mutta varmasti tulee kiukkuisemmaksi.. ;)
Apostata
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 7082
Liittynyt: 06.12.2015 13:26

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Per Vers » 14.10.2018 09:37

Apostata kirjoitti:

Taitaa tosiaan olla ihan sama, kuka tuolla Saksassa tai EU:n johtopaikoilla häärää.
Joka tapauksessa Sipilä sekä Suomen muu poliittinen eliitti pokkailee heitä.
Per Vers
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3238
Liittynyt: 10.12.2015 08:51

Väärä poliittisesti epäkorrekti vaalitulos?

ViestiKirjoittaja Konservative » 14.10.2018 11:44

Pokkailee varmuudella niin kauan kun liberaali-Kepulla on ohjat käsissä.
Irtiottoja toivon senkin puolueen sisällä ja yksi on tullutkin työmarkkinakiistoihin liittyen.
Parempaan päin ollaan menossa kunhan raivoava Eurooppa-apina saadaan selästämme pois.
Konservative
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 9215
Liittynyt: 14.12.2015 12:47

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Pekka6 » 14.10.2018 12:01

Saksan muslimi- ja neekeritaustaiset uuuuuuuuuussaksalaiset
äänestävät luonnollisesti antisaksalaisesti sitä himokkaammin,
mitä valveutuneemmiksi saksalaiset äänestäjät muuttuvat.

Saksalaisessa tavalla todistetaan kuinka itsemurhahakuista
sairaalloiseksi kieroutunut demokratia voi olla, kun yhteiskunta
on hajoitettu saarekkeiksi missä etninet ryhmät ovat etäällä
toisistaan.
älä tuijota avatarTANI
Avatar
Pekka6
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 8940
Liittynyt: 10.12.2015 17:16

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Per Vers » 14.10.2018 12:14

Pekka6 kirjoitti:Saksan muslimi- ja neekeritaustaiset uuuuuuuuuussaksalaiset
äänestävät luonnollisesti antisaksalaisesti sitä himokkaammin,
mitä valveutuneemmiksi saksalaiset äänestäjät muuttuvat.

Saksalaisessa tavalla todistetaan kuinka itsemurhahakuista
sairaalloiseksi kieroutunut demokratia voi olla, kun yhteiskunta
on hajoitettu saarekkeiksi missä etninet ryhmät ovat etäällä
toisistaan.

No joo, mutta aika hyvin viime maanantaina sattumalta julkistettu IPCC:n ilmastopaneelin tietoisku kauhukuvista tuntuu toimineen.
Nyt Baijerissa ovat galluppien mukaan nostaneet kannatustaan varsinkin vihreät.
Sivuseikkana uutisissa mainitaan myös AfD-puolueen kannatuksen kasvusta.

"Vuosikymmenet valtaa pitänyt CSU näyttää romahtavan, kun äänestäjät suosivat varsinkin vihreitä, mutta myös ulkomaalaisvastaista Vaihtoehto Saksalle -puoluetta."

https://yle.fi/uutiset/3-10455956
Per Vers
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 3238
Liittynyt: 10.12.2015 08:51

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Kasipallo » 14.10.2018 12:36

Onko läpsyttely muodissa Saksassa? Baijerissahan on perinteisesti läpsytelty nahkahousujen persuuksia ja ilmeisesti vihreät ovat nyt sitten huomanneet, että se on kliffaa. Onko Touko konsultoinut baijerilaisia sairaslomallaan?
Lord, take me downtown, I'm just lookin' for some tush.
Avatar
Kasipallo
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 22381
Liittynyt: 06.01.2016 18:12

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Legba » 14.10.2018 12:40

Kasipallo kirjoitti:Onko läpsyttely muodissa Saksassa? Baijerissahan on perinteisesti läpsytelty nahkahousujen persuuksia ja ilmeisesti vihreät ovat nyt sitten huomanneet, että se on kliffaa. Onko Touko konsultoinut baijerilaisia sairaslomallaan?

Onko Saksan Vihreät/Die Grünen yhtään fiksumpi porukka kuin Suomen viherhörhöt?
Legba
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 28709
Liittynyt: 25.11.2015 02:01
Paikkakunta: Koitere

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Kasipallo » 14.10.2018 12:45

Legba kirjoitti:
Kasipallo kirjoitti:Onko läpsyttely muodissa Saksassa? Baijerissahan on perinteisesti läpsytelty nahkahousujen persuuksia ja ilmeisesti vihreät ovat nyt sitten huomanneet, että se on kliffaa. Onko Touko konsultoinut baijerilaisia sairaslomallaan?

Onko Saksan Vihreät/Die Grünen yhtään fiksumpi porukka kuin Suomen viherhörhöt?

Homobaareista kaikuu kova läpsytys Baijerissa.
Lord, take me downtown, I'm just lookin' for some tush.
Avatar
Kasipallo
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 22381
Liittynyt: 06.01.2016 18:12

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Justin Case » 14.10.2018 14:00

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/art ... gs.uk7F49o

Saksan eteläisessä Baijerin osavaltiossa pidetään tänään poikkeuksellisen kiinnostavat vaalit.

Baijerin toiseksi suurimmaksi puolueeksi on nousemassa vihreät vajaan 20 prosentin kannatuksella. Maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) puolestaan on pääsemässä ensimmäistä kertaa osavaltion parlamenttiin reilun 10 prosentin kannatuksella.

Mielenkiintoista. :typing: :kaffi:
Justin Case
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 25683
Liittynyt: 09.12.2015 19:30

Re: Baijerin osavaltiovaalit ravistelevat Saksaa

ViestiKirjoittaja Icemonkey3 » 14.10.2018 15:06

Per Vers kirjoitti:No joo, mutta aika hyvin viime maanantaina sattumalta julkistettu IPCC:n ilmastopaneelin tietoisku kauhukuvista tuntuu toimineen.
Nyt Baijerissa ovat galluppien mukaan nostaneet kannatustaan varsinkin vihreät.
Sivuseikkana uutisissa mainitaan myös AfD-puolueen kannatuksen kasvusta.

"Vuosikymmenet valtaa pitänyt CSU näyttää romahtavan, kun äänestäjät suosivat varsinkin vihreitä, mutta myös ulkomaalaisvastaista Vaihtoehto Saksalle -puoluetta."

https://yle.fi/uutiset/3-10455956

Niin tyypillistä yleä taas kerran puhua ulkomaalaisvastaisesta.
Indokrinaatio on jatkuvaa ja toteutuu jokaisessa asiassa.
Muutoin olen sitä mieltä, että Kartago on tuhottava.
Icemonkey3
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
 
Viestit: 26185
Liittynyt: 29.06.2016 15:39

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: kalacalle, KeijoKeke, Koba, PJV66, Tarleena ja 6 vierailijaa